Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

LASTEN SILHUETEILLA KORISTELTU SISUSTUSTYYNY JA VINKIT LAHJOJEN ANTAMISEEN

Omatekoinen lahja. - Sydämellä suunniteltu, lämmöllä tehty. Se on kudottu, ommeltu tai liimattu kasaan juuri sinua ajatellen. Uniikkikappale. Kukaan muu tässä universumissa ei ole saanut tismalleen samanlaista. Sen käsintehdyn pinnan alla lukee: olen nähnyt vaivaa vuoksesi, olet minulle tärkeä.

Näin huomaan itse ajattelevani jossain taka-alalla tehdessäni tänäkin vuonna ison osan joululahjoista itse. Olen siinä mielessä kiitollisessa asemassa, että tiedän lähes kaikkien lahjojani saavien antavan arvoa itsetehdylle. Se ei kuitenkaan ole mielestäni itsestäänselvyys. Tunnen myös ihmisiä, joille omatekoisuus ei ole arvo. Heille annan omatekoisia lahjoja vain harkiten tai en ollankaan.

Vaikka periaatteessa lahjojen antamisessa ja saamisessa pitäisi erityisesti näin aikuisiässä olla kysymys vain huomioimisen halusta, liittyy lahjojen antamiseen kuitenkin usein myös päänvaivaa. Kokosin tähän muutamia vinkkejä erityisesti tee se itse -lahjojen antamisen kulmasta. Moni niistä toki pätee aivan yleisestikin lahjojen antamiseen. Näkemykset ovat omiani. - Saat vapaasti kiistää ja olla eri mieltä tai täydentää listaa.


itse tehty sisustustyyny


1. SAMASTU LAHJAN SAAJAAN.

Mistä lahjan saaja pitää, mitä harrastaa, mistä ei pidä ollenkaan? Kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta ei aina ole sitä. Omat mieltymykset ajavat helposti etualalle tai kuultavat jostain kohtaa läpi. On oikeasti paljon ihmisiä, jotka antavat lahjoiksi ”omannäköisiään” lahjoja. Siinä ei tavallaan ole mitään pahaa, mikäli mieltymykset kohtaavat lahjan saajan mieltymysten kanssa. Mikäli näin ei ole, olisi ehkä peiliinkatsomisen paikka. Tässä on toki myös persoonakohtaisia eroja: osa ihmisistä on herkempiä ja taitavampia antamaan juuri sitä, mistä lahjansaaja pitää, toisille se taas ei ole aivan yhtä helppoa. Tämä kohta 1 pitää periaatteessa sisällään kaikki seuraavat kohdat, mutta haluan kuitenkin eritellä ne.

2. LAHJA AIKUISELLE: SELVITÄ TYYLI- JA VÄRIMIELTYMYKSET.

Omatekoisessa lahjassa on oma vaivansa. Mikäli haluat ilahduttaa ystävääsi itse neulomallasi kaulaliinalla, kysy, mistä väristä hän pitäisi asusteena tai selvitä vähintään hänen talvitakkinsa väri. On tylsää sekä sinulle että lahjansaajalle, mikäli monen monta iltaa puuhatusta lahjasta tulee värihuti.

Mikäli haluat, että antamasi lahja pääsee oikeasti käyttöön, kannattaa olla selvillä myös lahjan saajan tyylistä. Romanttisen rönsyilevää tyyliä rakastavan kotiin ei kannata tuputtaa trendikkään graafisesti kuvioitua, mustavalkoista pöytäliinaa tai skandinaavisen tyylin rakastajalle Riviera Maison -henkisiä, käsinkirjoitettuja huoneentauluja. Sama koskee kangaskuoseja. Vaikka itse rakastaisit retrokuoseja, mieti kaksi kertaa, ovatko ne lahjansaajan mieleen. Jollet ole tavannut lahjan saajaa vähään aikaan, kannattaa myös päivittää oma tyyli- ja väritietämyksensä tuttavan osalta. - Opiskeluaikainen hippityyli on saattanut muuttua vuosien saatossa joksikin aivan muuksi.

Tyylillisesti ja mitoituksellisesti sopivien vaatteiden antaminen aikuiselle on erittäin haastavaa.Vaatteet ja kodin sisustuksen leimaavat esineet sekä tekstiilit kannattaa unohtaa, jollet tunne lahjan saajaa erityisen hyvin. Mikäli haluat välttää ennakkokyselyt ja pitää lahjan yllätyksenä, pitäydy vähemmän henkilökohtaisissa lahjoissa. Näitä ovat esimerkiksi:


  • toilettilaukut
  • meikkipussit
  • keittiöpyyhkeet
  • tyynynpäälliset
  • sekä kodin pienet sisustusesineet.


Mikäli lahjansaaja on sinulle läheinen, on luontevaa antaa lahjaksi jotain persoonallista, tunteisiinvetoavaa tai jotain, mille tiedät olevan akuuttia tarvetta.


3. LAHJA LAPSELLE: TIEDÄ, MIKÄ ON IN JA OUT

Kun lapsella on puhekyky, tulevat pian myös mielipiteet. Tämä on kieltämättä toisinaan hivenen ärsyttävää, mutta näin se vain valitettavan usein menee. On prinsessavaihetta, traktorivaihetta, Puuha Peteä, keijukaisia, poneja, hämähäkkimiehiä. Mikäli itselläsi ei ole lahjan saajan ikäluokkaa edustavia lapsia, voit olla auttamatta ulkona sen ikäisen lapsen mieltymyksistä. Frozen-paita saattaa olla neljävuotiaalle tytölle unelmien täyttymys, vuosi suuntaan tai toiseen ja suosikkijutut ovat jo jotain aivan muuta. Ja sitten se perinteinen juttu: pienten lasten kohdalla kova paketti vain hakkaa yleensä sen pehmeän menneen tullen.

Kovin selkeästi massasta poikkeavat ja itse tehdyltä vaikuttavat vaatteet eivät välttämättä ole kovin mieluisa lahja kouluikäiselle lapselle, etenkään noin 10 ikävuodesta ylöspäin. Jälkimmäisellekin ryhmälle toki voit antaa myös itse tehtyä, mutta selvitä ensin, mikä lahjansaajan mielestä on tyylillisesti ja värimaailman puolesta in ja mikä out. Mikäli et ole varma lahjansaajan mieltymyksistä, kysy heidän vanhemmiltaan.

4. KUNNIOITA LAHJANSAAJAN IDEOLOGIOITA, VAKAUMUKSIA JA PERIAATTEITA

Tämäkin kohta sisältyy tavallaan listan ensimmäiseen kohtaan, mutta haluan avata sitä tarkemmin. Tämän kohdan sisään menevät uskonnot, henkisyys ja kaikenlaiset ismit sekä niihin liittyvä symbolismi. Haluan nostaa esiin erityisesti ekologisuuden.

Kierrätysmateriaaleista on ihana tehdä lahjoja ja antaa niitä sellaisia arvostaville. Älä kuitenkaan kuvittele, että ne ovat ihan jokaisen juttu. On myös ihmisiä, joille kierrätyshenkisyys on synonyymi nukkavieruudelle ja jollekin vähemmän arvokkaalle. Selkeästi kierrätysmateriaaleilta näyttävistä aineksista kannattaa tehdä lahjoja ainoastaan ekologisuutta arvostaville. Muiden kohdalla kannattaa joko käyttää uusia materiaaleja tai hyödyntää kierrätysmateriaaleista ainoastaan niin laadukkaita ja uuden oloisia, etteivät ne huuda ulospäin Recycle-mentaliteettia.

5. ANNA OMATEKOISTA VAIN HARKITEN MUILLE KUIN SITÄ ARVOSTAVALLE

Kaikille omatekoinen ei ole itseisarvo. Osalle se saattaa merkitä jotain vähempiarvoista kuin kaupasta hankittu design-tuote tms. tai olla vähintäänkin samantekevää. Mikäli et ole vielä kovin taitava tekijä, vältä omatekoisen antamista tällaiselle henkilölle. Taitava voi hyvinkin joskus yllättää omatekoiseen kriittisesti suhtautuvan ja kertoa jälkikäteen myhäillen, että tämäpä olikin itse tehty. Kaikkein paras mieli omatekosesta lahjasta tulee sekä saajalle että antajalle silloin, kun etukäteen jo on tiedossa, että lahjan saaja arvostaa itsetehtyä. Panosta siis tähän ryhmään omatekoisissa lahjoissasi, niin hyvä mieli säilyy ja siirtyy eteenpäin.

sisustustyynyliina joululahjaksi

SISUSTUSTYYNY ISOVANHEMMILLE TAI KUMMEILLE JOULULAHJAKSI


Lastenlasten kuvilla varustettuja sisustustyynyjä on annettu lahjoiksi jo vuosien ajan. Tässä vaihtoehdoksi vähän valokuvaversiota hillitympi ja pelkistetympi versio. Tyylillisesti se menee aika monentyyppisenkin kodin koristukseksi. Olen tehnyt tällaiset tyynyt lastemme molemmille mummoille jo joskus pari vuotta sitten, äitienpäivälahjoiksi. Blogillani oli kuitenkin silloin vielä niin vähän lukijoita, että halusin nostaa tämän esille uudestaan ja paremmin kuvattuna. Tämä kun istuu mielestäni joululahjaksi paremmin kuin hyvin.



NÄITÄ TARVITSET:

- Haluamasi väristä esimerkiksi puuvilla- tai pellavakangasta tyynyliinaksi
- Mustaa kangasta profiilikuvia varten. Kangas voi olla esim. puuvillaa tai trikoota. Itse käytin tukikankaalla tuettua vuorisilkkiä.
- Kaksipuoleista tukikangasta
- Kaavapaperia
- Tekstiilitussi
- Kamera / kännykkäpuhelin + tietokone
- Silitysrauta ja -lauta
- Ompelukone

TEE NÄIN:
  1. 4. Asettele kaava-profiilit mustalle kankaalle, jonka taakse olet silittänyt liimakankaan.  


    5.  Leikkaa kuva kaavan mukaan irti kankaasta.

    6. Leikkaa tyynyliinakangas sopivan kokoiseksi. Tässä kohtaa kanattaa ommella tyynyliinan päärmeet ja silittää taitokset. Tyynynpäällisen ompelin Hääräämö-nimisen blogin ohjeella.


    7. Silitä liimakankaan toinen puoli kiinni pohjakankaaseen. Applikoi kuva kiinni.
    Tässä applikointivaiheessa pitää vähän skarpata, jotta kuvat tulevat ommelluiksi tyynyliinan oikealle puolelle. Vaihtoehtoinen tekniikka applikoinnille: alikeompelu.

     8. Tee tekstiilitusseilla haluamasi teksti ja kiinnitä teksti kuumalla silitysraudalla, kynien ohjeen mukaisesti. Ompele tyynyliina loppuun. Käännä oikeinpäin ja silitä. Valmista!



Mitä ajatuksia nämä vinkit herättävät sinussa ja millaisia kokemuksia sinulla on omatekoisten lahjojen antamisesta? 


OSALLISTU #JOULUTEKONI!

Jaa oma toteutuksesi Kototeon ohjeista tai ihan mikä tahansa itse toteuttamasi jouluinen koriste- tai lahjaidea Instagramissa hashtagilla #joulutekoni. - Kaikkien kuvansa jakaneiden kesken arvotaan palkintoja. - Niistä myöhemmin ja tarkemmin Instagramin puolella.

Piditkö tästä postauksesta? Liity blogini seuraajaksi, jollet jo ole! Saat tiedon uusimmista postauksistani esimerkiksi tykkäämällä FB-sivustani tai seuraamalla blogiani Instagramissa. Löydät blogini myös Bloglovinista. Blogillani on myös oma Youtube-kanava,Kototeko-tube, jonne kokoan mm. tekemiäni ohje- ja vinkkivideoita. 




17 kommenttia

  1. Erittäin hyviä huomioita! Itse taidan sortua usein tuohon itseni näköisten lahjojen antamiseen :p Lahjojen antaminen on miusta vaikeaa, en jotenkin keksi mitään nerokkaita juttuja toisille - itselle kylläkin :D Tyyny on ihana idea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lahjojen antaminen ei ole aina helppoa ja joillekin on helpompi keksiä lahjat kuin toisille. On ihmisiä joilla on hirmu selkeät kiinnostuksenkohteet, joiden ympäriltä on helppo poimia lahjaideatkin. Ja sitten taas on ihmisiä joilla on esim. tosi vaativa maku. Sellaisille on minusta suorastaan pelottavaa antaa mitään kun joutuu jännäämään et kelpaako vai ei. Ja sitten on ihmisiä jotka ilahtuvat ylipäätään huomioinnista. Minusta sellaisille on helpointa ja kiitollisinta antaa lahjoja.

      Poista
  2. Hyvät teesit!! Kovasti nyt tänä vuonna yritän miettiä, mistä lukin tykkäisi, vaikka kyllä sieltä ne omat mieltymykseni pilkistävät esille. Tytön kanssa eniten: sille pitäisi kaikki olla pinkkiä vieläkin 3. luokalla ja mekot ja tunikat on vähän blääh, mutta mä sinnikkäästi vaan tuputan sinistä tunikamekkoa (nytkin niitä jouluksi 2 suunnitteilla: lahjaksi ja juhliin :'D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukin=kukin. Voihan kökkö näitä mun virheitä! Anteeksi :)

      Poista
    2. Kiitti. :) no omat lapset on ihan oma settinsä. Kai. ;) Mut kyl joo helposti tulee läpi omat mieltymykset. Ja toki joskus on tosi vaikea ostaa ihmiselle jolla on kovin erilaiset mueltymykset kuin itsellä. Siinä on helposti vähän epävarma fiilis. Ni sit ehkä lipsahtaa ostaan jotain mistä itse tietää. Mut toki se lahjansaaja toki enemmän tykkää taatusti siitä oman näköisestään.

      Poista
  3. Ihana tyynyidea!
    Itsekin olen tehnyt ison kasan joululahjoja kummilapsille, mm kolme tunikaa, hupparin ja pipon. Tuo huppari menee nelivuotiaalle pojalle. Sille on ihana tehdä. Hänen mielivaatteensa ovat "Kummitätin tekemiä". Mua aina niin liikuttaa se asia. Nytkin isänpäivänä mummulaan päivälliselle tullessaan ei ollut suostunut panemaan juhlapaitaa, vaan "Outin tekemän, kun ne on ihan yhtä hienoja, ku nappipaidat." Mua niin hymyilytti, kun kuulin mummulta tuon. Nyt hän on itse tilannut joululahjaksi hupparin, kun entinen on mennyt pieneksi. Sen sijaan toiselle kummilapselle en ommellut mitään, kun hänen äitinsä sanoi, kun lahjatoivetta kyselin, että " ei ainakaan mitään ryysyä, kun vaatekaapit pullistelee niitä". Ryysyä! Ei kovin positiivinen sana. En tehnyt ryysyä, en muista että olisin koskaan tehnyt. Kyllä minä yritän aika herkällä korvalla kuunnella, mitä kummilapset tai heidän vanhempansa tykkäävät omatekoisesta. Kaikki eivät todellakaan arvosta. Eikä ole pakko arvostaa. Mutta semmosille ei kannata vaivautua myöskään tekemään, jos itse arvostaa omaa tekemistään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi miten liikuttava tuo kummipoikasi! Tuo on ehkä parasta palautetta mitä voi saada ja kivointa on tehdä noin kiitolliselle yleisölle. Ryysyä... kröhöm... No, eipä paljon tylymmin kyllä asiaa voisi ilmaista. Juuri tuota tarkoitinkin, että ei todellakaa kannata kaikille tehdä itse. Vaan juurikin sellaisille, jotka asiasta ilahtuvat. Toki osa ihmisistä on aika vaikeita lahjojen kohteita aina. Olipa kyse sitten omatekoisista tai ostetuista. Osalle taas on tosi helppo ja kiva antaa. Ehkä se ihmistyyppi on muutenkin sellainen vähän vaatimattomampi.

      Poista
  4. Hyvä juttu minustakin ja juuri näiden kaikkien syiden takia teen erittäin harvoin mitään kenellekään lahjaksi (nyt ei puhuta omista lapsista). Minusta on tosi vaikea keksiä lahjoja varsinkin kun tietää kuinka paljon kaikilla kaapit yleensä jo pursuaa valmiiksi kaikenlaista ja mielellään ei mitään "turhaa" kaapin täytettä antaisi vaan tosiaankin lahjan saajan näköistä.Silti olisi mukava antaa jotakin! Minä en ole juuri ommellut lahjoja kuin kummitytölle ja aina vähän äidiltä kyselen mille olisi tarvetta tai olisiko kaupan ( kova) paketti parempi. Niiden lasten kummien kanssa joille paketti jouluna annetaan leivomme monesti lasten kanssa jotakin (tosin sekin on nykyään jo vaikeampaa kun en tahdo itse pysyä enää perässä erilaisissa trendiruokavalioissa ja "villityksissä") ja isovanhemmille annetaan välillä jotakin käsityötä, missä lapset ovat olleet mukana, eräs vuosi isä ja poika yhdessä tekivät puisia pannunalusia, viime vuonna lapset koristelivat aamukahvimukit tusseilla ja tänä vuonna lapset tekivät isänsä kanssa niin kivoja maalattuja pikkutaloja koulun taiteiden illassa, että niistä taidamme raaskia peräti yhden antaa lahjaksi mummulle ja loput pidämme itse joulukoristeena :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei oo helppoja nämä hommat. Mut ylipäätäänkin tää lahjahomma on mielestäni ajan kuva. Kun kaikilla on jo kaikkea, ei riitä, että saa jotain, vaan sen pitää olla just jotain tiettyä. Välillä menee minusta vähän överiksikin. Kuulostaa ihanilta nuo mitä ootte isovanhemmille tehneet. :)

      Poista
  5. Aamen! Hyvin koostettu paketti. Olen huomannut myös, että jos saaja on samanhenkinen ym, lahja on onnistunein silloin, jos sen antaminen vähän ikäänkuin harmittaa :D Jos tulee fiilis, että sen tekisi mieli pitää itse, on se silloin aika varmasti myös saajan mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! No joo, niin varmasti just noin. Mut se tosiaan sit vaatii sen samanhenkisyyden. Samanhenkisille ostaminen/tekeminen onkin helppo homma. Suurin tuska on itselläni suvun miesten kanssa. Heille on tosi vaikea keksiä mitään, eikä niitä ainaisia sukat & co -osaston lahjojakaan aina viitsisi antaa.

      Poista
  6. Tyyny on ihana, sopii tosiaan monen tyyliseen sisustukseen. Hyviä pointteja sulla! Lahjojen antaminen on äärimmäisen vaikeaa, olivat ne sitten itsetehtyjä tai ostettuja. Ihmiset ovat ehkä entistä tietoisempia omasta tyylistä ja haluista ja siinä on sitten miettiminen, mikä sopii kenellekin. Oman lähipiirin (mies ja omat vanhemmat) kanssa on helppoa, jokainen laatii toivelistan ja sieltä on helppo ostaa tai tehdä lahjoja. Sama toimii myös kummilasten kohdalla. Oma mies toivoi mm. villasukkia ja pipoa, joten tietää mitä tehdä :). Pahimpia ovat ihmiset, jotka sanovat etteivät mitään lahjoja tarvitse eikä mitään saa hankkia (siis sekin on ok, jos todella näin ajattelee). Yksi tällainen mahtuu meidän lahjottaviin. Viime vuonna emme vieneet sitten mitään ja pettymyksen näki ja kuuli :(. Sama kävi, kun lahja ei ollutkaan mieleinen. Ilmeisesti omat toiveet eivät ole sellaisia, että niitä uskaltaisi ääneen sanoa tai pelätään, että niitä pidetään kalliina. Lahjan antaja kuitenkin päättää, ostaako toiveen mukaisen lahjan vai ei. Olen joskus ilmoittanut kummilapsille, että niin kallista lahjaa en voi ostaa, löytyisikö jotain muuta (tosin nyt on viimeinen joulu, kun kummilapsia lahjotaan, saavuttivat 20v rajapyykin). Tuo sun mainitsema on muuten hyvä konsti, että ei kerro omatekoisuudesta :D. Käytin sitä kierrätysmatskujen kohdalla joskus, ja toimi tosi hyvin. Paatuneinkin kierrätyksen vihaaja kiitteli vielä paljon jälkeen päin, miten hieno ja hyvä lahja oli. Olisi tehnyt mieli paljastaa, mutta tiesin, että hän saa ällötyskohtauksen siitä ja lahja lähtee roskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Joo ei ole ihan helppoa tuo homma tänä päivänä. Kaikilla on niin paljon kaikkea ja ennenkaikkea niitä mielipiteitä... Toki tietty oikeuskin niihin, mutta no.. Sen vain tuntee milloin joku ihminen on oikeasti vain vaativa. Kuulostaa aika haastavalta tuo mainitsemasi tapaus. Kyse ilmeisesti aikuisesta? Lasten kohdalla sen nyt vielä ymmärtää, että voi jopa osoittaa, jollei joku lahja miellytä. Itse oon aina ajatellut niin, että tärkeintä on todella se ajatus. Ja sen kyllä tuntee ja aistii, jos joku lahja annetaan ajatuksella ja sydämellä. Silloin se on minusta ainakin lähes sama, mikä se lahja sinänsä on. Siitä välittyy välittäminen ja se riittää. Heh, hauska tuo kierrätyslahjajuttu.. pidä vain omana tietonasi. ;)

      Poista
    2. Kyllä, ihan aikuinen ihminen on kyseessä :). Minullekin riittää, jos toinen on ajatellut minua ja halunnut lahjan antaa, vaikka se ei olisikaan sellainen, jonka itse hankkisin. Ajatus ja välittäminen ovat tärkeintä.

      Poista
  7. Minunkin mielestä lahjoissa on tärkeintä se ajatus ja välittäminen:) itsetehtyjä lahjoja on ihana tehdä, mutta minulla täytyy olla jokin selvä visio tai idea lahjasta ja kenelle sen annan. Haluan tehdä lahjoista uuniikkeja ja niissä on jokin syvempi merkitys, vaikka sitten itselleni:) Hyviä pointteja olit listannut, näitä vinkkejä kun noudattaa niin lahjan pitäisi osua oikein:) Ja ihana tyynyidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, en ollut jotenkin huomannut kommenttiasi! Kiitos. Samaa mieltä ja juuri siitä tuleekin se hyvä mieli, että on oikeasti ajatellut sitä lahjan saajaa ja tehnyt / ostanut ajatuksen kanssa. Osan kohdalla se sujuu helpommin, toisten kohdalla vähän haastavampaa.

      Poista
  8. Kyllä..tyyny on hieno idea... Tässä tuleekin ihan toivomus: Pari tyynynpäällistä olis tervetullut joululahja.. On noi harmaat, niin kivat, mutta aurinko polttanut kankaan jo ihan virttyneeksi...😚

    VastaaPoista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.