Ohjeet ja vinkit

Ohjeet ja vinkit
Ompeluohjeet ja -vinkit

Tee lapsen kanssa

Tee lapsen kanssa
Kototekoja lapsille

Sisustusteot

Sisustusteot
Koti

SAIPPUAKUPLIEN ALTA KAIVETTUA

Glamouria, saippuakuplista taittuvaa auringonvaloa, isoja aurinkolaseja, kuplivaa naurua, täydellisesti laskeutuvia hiuskiehkuroita. ”Ah, niinkö? Todellako? Kyllä... kasvoni lienevät tutun näköiset, koska minä olen Bloggari. B-L-O-G-G-A-R-I. Lähes filmitähti, tiedäthän.”

Höyryävä latte-muki nenäni edessäni istuudun tänäkin aamuna keittiön pöydän ääreen ja avaan läppärini. Ryhdyn rauhassa luonnostelemaan uutta blogipostaustani. Saatuani postauksen rakenteen valmiiksi, on aika valmistautua päivän kuvaussessioon. Eilen valmistunut vaatekokonaisuus odottaa hengarissa silitettynä.

Ehostan itseni kuvausta varten ja valikoin sopivat asusteet värisävyittäin järjestetystä pukeutumishuoneestani. Tämän jälkeen lähdemme kuvaajani kanssa ulos. Aurinko pilkistelee pilvien lomasta: täydellinen kuvausilma! - Ei liian aurinkoista, eikä liian pilvistä. Napsnaps, räpsräps... Tempaudun täysin kuvaustilanteeseen. En edes huomaa ohikulkevien ihmisten uteliaita katseita, vaikka tiedän, että heitä on. Kuvat onnistuvat täydellisesti!

Ulkosession jälkeen menen takaisin sisälle, jossa otan muutaman yksityiskohtakuvan. Koska kotimme on täydellisen harmonisesti sisustettu ja aina moitteettoman siisti, voin hyvin ottaa kuvat miltei missä tahansa ja lopputulos on aina viimeistellyn tyylikäs.

Uskoitkos? No, en minäkään. SKREEK! Kelataanpa taaksepäin ja otetaan uusiksi. Lisätään asetelmaan muutama lapsi, epävakainen sää, ripeäliikkeinen 2-vuotias mukana kuvaustilanteessa, koti, joka on kuvaamista ajatellen liian pieni, liian täynnä kaikkea ja lähes aina jonkin verran epäjärjestyksessä. Visioikaapa tuo kaikki mielessänne. 

Tämän postauksen Behind the Scenes, olkaapa hyvä!

Aloitan yksityiskohtakuvista: läheltä otettuja kuvia tekemästäni Clutch-laukusta. Kivan näköisen kuvausalustan ja taustan löytäminen on haastavaa. Valkoinen pöytä olisi täydellinen, mutta kun sellaista ei meillä nyt vain ole. Keittiön pöytä hiottiin maalausta varten jo muutama vuosi sitten, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Eteisen lipasto on kyllä valkoinen, mutta eteinen on kuvausta ajatellen aivan liian pimeä. Ainoa valkoiseksi maalattu pinta on kenkäplankkien säilytyspaikkana toimivassa vanhassa viinilaatikossa. 

Asettelen laatikon mustaksi maalatun ompelupöytäni päätyyn ja Clutchin sen päälle. Kotimme ainoa järjellinen kohdevalo, aurinko, paistaa onnekseni sisään avoimesta parvekkeen ovesta. Jos rajaisin kuvan yhtään väljemmin, sen toiselta puolelta loistaisi kangaspinoja, olohuoneen televisiotasoa ja toiselta puolelta auki jäänyt tiskikone. Säästän teidät siltä näyltä. 


Seuraavaksi haluan ottaa muutaman kuvan, joissa laukku näkyisi kädessäni (tämän postauksen aloituskuva). Helpommin sanottu kuin tehty. Koska miestäni ja poikaani ei tänä kyseisenä päivänä olisi voinut vähempää kiinnostaa kuvien ottaminen, jouduin olemaan omatoiminen. En omista kamerajalustaa, enkä ole vaivautunut opettelemaan kameran automaattilaukaisua. Niinpä raahaan lapsemme syöttötuolin makuuhuoneeseemme, valkoisen seinän eteen ja asettelin kameran syöttötuolin päälle. Asetun itse seisomaan kameran eteen, seinää vasten laukku kädessäni. Asento on todella luonnoton. Toisella kädelläni pidän kiinni kamerasta ja otan summamutikassa kuvia mitä kummallisimmissa asennoissa. Yhdessä kuvassa käteni näyttää irtokädeltä, toisessa noita-akan kädeltä ja kolmannessa suhteettoman suurelta. Kuvaussessio keskeytyy mieheni huudahdukseen: ”Mistä A (2 v. tyttömme) on saanut huulipunan?” O-ou. Olin unohtanut rekvisiittana toimineen huulipunani edelliselle kuvauspaikalle. Näky on legendaarinen: kaveriltani saatu Diorin huulipuna on ronkittu sormella pehmeäksi mössöksi ja tytön naama on poskia ja otsaa myöden helakan pinkki.

Kasvojen pesun jälkeen ajattelen yrittää vielä kerran. Nopeasti takaisin asetelmiin. Kunnes: lirilori... Kuivaksi opettelevan neidin kostea kannanotto äidin kuvaussessiolle. Tässä kohtaa päätän luovuttaa ja lähteä lasten kanssa ulos. Kuulostaako tutulta? :) 


Kuvissa esiintyvä Clutchin ompelin UFF:n alesta kahdella eurolla löytämästäni nahkatakista. Clutch on tehty takin hihasta, kuten ehkä huomasitkin. Ompelu sujui ihan äärettömän vaivatta käyttööni saamallani Husqvarna Viking Opal 650:lla. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, kuinka vaivatta se ompeli nahkaa. En edes vaihtanut koneeseen erikseen nahkaneulaa tai paininjalkaa. Helposti liukui silti eteenpäin. Nahkaa jäi vielä reippaasti eli jotain siitä lopustakin vielä syntyy.

Minkäslaisia Behind the Scenes -kokemuksia sinulla on? Kerro parhaat palat. :)

Oletko jo blogini lukija? Jollet, liitypä täällä Bloggerissa tai tykkää FB:ssa. Lähiaikoina tulossa mm. mielenkiintoinen juttukokonaisuus Kuosin takana -juttusarjaan ja huippukiva arvonta. Kannattaa seurata, ettei mene ohi. Voit seurata blogiani paitsi täällä Bloggerissa, myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogipolussa ja Instagramissa.


20 kommenttia

  1. Ihanan humoristinen ja aito kuvaus, kuulostaa jotenkin tutulta:) Täytyykin joskus kuvata blogissakin, miten lapsi tekee kaikki mahdolliset temput, homma keskeytyy moneen kertaan jne...:) Sitä se kaksivuotiaan kanssa kuitenkin on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Semmostahan se on ja kuuluukin olla. Välillä vaan tosi huvittavaa. :)

      Poista
  2. Ihana kuvaus! :D meillä tyypillisesti 1v rupeaa repimään lattialle aseteltuja vaatteita, kipittää karkuun kuvaustilanteesta tai muksahtaa niin että parku tulee.
    Hieno clutch!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Kätsä! 1-vuotias on kyl just oikeen täystuhoiässä. Ei taatusti oo ihan helpoin kuvattava tai "kuvausassari". ;)

      Poista
  3. Ihana kuvaus! :D meillä tyypillisesti 1v rupeaa repimään lattialle aseteltuja vaatteita, kipittää karkuun kuvaustilanteesta tai muksahtaa niin että parku tulee.
    Hieno clutch!!

    VastaaPoista
  4. "Ah, todellako... :D" Juurikin koitin sitä mattoa kuvata kun eteen ryömii joka kerta koira, aurinko menee pilveen ja pimeää on kuin perä*****... Ja yksi onnitunut kuva ja siinä paistaa kirkkaan ORANSSI sukka, jonka neli vuotias liidätti lattialle. Luovutin. Otin kuvia koirasta!

    VastaaPoista
  5. :D hah, hauska postaus! Tällaista juuri se on varmaan monessa paikassa. Sitten voin lisätä listaan vielä naapurit/lenkkeilijät, jotka varmaan ihmettelee että mitä ihmettä meillä taas puuhataan. Mutta on ne blogikuvaukset varsinkin lasten kanssa tosi kivojakin, niihin kun voi liittää pieniä seikkailuja ja retkiä ja mielikuvitusmatkoja, varsinkin kesäaikaan :).

    Ehkä itsekin uskallan nyt kokeilla tuota konetta ihan oikeaan nahkaan, oon aina ollut vähän epäileväinen kotikone+nahka -yhdistelmästä. Yksi oma vaalea nahkatakki odottelee muuttumista joksikin muuksi, josko siitä keksisi jotakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meen aina mahdollisimman kauas kotikulmilta. Ihan täs pihapiirissä en ikinä kehtais kuvata, naapureiden hämmästeltävänä. tulis tosi nolo olo. Lasten kans kuvaaminen tai se kivuus kyl on varmaan vähän ikäsidonnainen juttu. Niin pitkään kun joutuu juokseen kuvattavan perässä, on hivenen haastavaa. ;)

      Kokeile ihmeessä tota nahkahommaa. Toi oli tosi pehmeetä nahkaa, mut kyl mä mun edelliselläki husqvarnalla ompelin esim. Nahkatossut pojalle ja se oli sillon aika jämäkkää nahkaa. Hyvin toimi.

      Poista
  6. Hehhehe :D kyllä! Juuri näin! Mitäs me latteäidit. Sen kuin vaan bloggaillaan kaiket päivät.

    Itseasiassa se on aikamoinen taitolaji että blogiin asti saa jotain nättiäkin sisältöä :D t. myöskin epäluonnottomissa asennoissa seisoskeleva ja kolmen vilkkaan lapsen äiti Espoosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latteäiditpä hyvinkii.. ;) No niinpä! välillä sitä todella itsekin ihmettelee et mis välissä saa kaiken aikaseks. Mut jotenki se vasn syntyy kun on intoa. Mut sua oon monesti hämmästellyt, et kuin ihmeessä ehdit bloggaan niin monta kertaa viikossa ja hoitaan samalla niitä kolmee lastakin. Hämmästyttävää! Supernainen. :)

      Poista
  7. Nyt olet asian ytimessä! Kuvaaminen on ihan jäätävä suoritus yleensä, kun mies hokee, että riittä jo. Sitten itse katsoo ruutua, että eiiii, ihan kauheita kaikki. Tai pahempaa, ruudulla ne näyttää hyvältä, mutta koneella huomaa kaikkien tärähtäneen :p Ja sitten se bloggausaika, sepä on kyllä pois aina jostain muusta. Elämä on valintoja, mutta ei tää aina niin helppoa ole tosiaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon itse siinä mielessä onnellisessa asemassa et mun mies paneutuu kyl kuvaamiseen ja kuvaa ihan mielellään sillon kun haluu. Mut aina ei oo semmonen päivä. ;) ja yleensä aina on mukana molemmat lapset ja ne pitkästyy. Poika ei tykkää yhtään jos johonki yhteiseen menoon yhdistetään blogikuvaus. Ajallisestihan se ei kauaa vie mut ei tykkää silti. Musta on hirmu tärkeetä joka tapauksessa et bloggaus säilyy jossain rajoissa. Se ei saa alkaa hallita liikaa koko perheen elämää niin et kokonaisuus on lopulta äiti show.

      Poista
  8. Tyylikäs laukku! Tjoo..kuvaaminen on välillä tosi haasteellista. Aika paljon tulee kotipihassa kuvattua joten naapureillakin on viihdykettä:D Tästä tulikin mieleen..kuvasin alkusyksystä pojalle ompelemani setin takapihalla. Meillä on hirsipihakalustesetti ja halusin kuviin hirsitaustan..Asettelin nätisti vaatteet ja kiipesin pöydälle. Pari kuvaa ennätin räpsiä kun pöytälevy rysähti alas:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Heh, osuivatko naapurit yleisöksi tuolle episodille? ;)

      Poista
  9. Heh, en osaa sanoa. Sen verran ripeästi liikahdin sisälle etten jäänyt katsomaan näkikö joku..😀

    VastaaPoista
  10. Tyylikäs laukku! Kuvaaminen on ihan oma lajinsa. Vastaa kunnon lenkkiä välillä, kun juoksee katsomaan kuvia kamerasta. Meillä mies ei jaksa montaa kuvaa ottaa kerralla, sainkin lahjaksi jalustan ja kaukolaukaisimen. Vähän niinkuin vinkkinä ilmeisesti ;). Haaveilen vielä, että löytäisin edullisesti ohjelman, jolla kuvat saa samantien läppärille. Ei tarvitse pompata aina kameran taakse kurkkimaan näkyykö kaikki tarpeellinen. Just kävin läpi reissussa miehen ottamia kuvia läpi ja ei niistä montaa julkaisukelpoista löytynyt. Pahimmassa taustalla oleva seepra vääntää isoa tarvettaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Repesin täysin tuosta seepravisiosta! ;) oispa hauska nähdä kyseinen otos. Eksotiikkaa ja elämän perusasioita samassa kuvassa. ;) Jalusta itselläkin haaveissa. Mut en mä kyl tiedä kuvaisinko siltikään sillä kovin paljoa. En tiedä missä, kun asutaan kerrostalossa ni en tiedä mikä ois semmonen paikka mis kehtais keikistellä itsekseen kameralle. Hullun leiman sais äkkiä. :)

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi. Yksinpuhelu on tylsää... :)

Sisällön tarjoaa Blogger.